Haemme ohjaajaa Luova lava -kerhoon Koveroon

27.11.2018

Olemme käynnistämässä uutta Luova lava -toimintaa Koveroon ja etsimme ohjaajaa Luova lava -kerholle. Olisitko se sinä?

Tehtävänäsi on toimia ohjaajana alakouluikäisten Luova lava -kerholle. Luova lava -konseptiin kuuluu monitaiteisuus, lasten osallisuus ja esityksen valmistaminen kevät kauden aikana yhdessä kerholaisten kanssa. Erityisenä toiveena koverolaisilla on tanssiin tutustuminen.

Toivomme sinulla olevan jonkinlaista ohjauskokemusta ja jonkin taiteen lajin hallinta on myös eduksi. Perehdytämme tehtävään ja saat käyttöösi sekä Luova lava -ohjaajien materiaaleja, välineistöä sekä kaksi kertaa keväällä kokoontuvan Luova lava -ohjaajatiimin tuen.

Luova lava -kerho kokoontuu tiistai-iltaisin Koveron nuorisoseurantalolla.
Kerho kokoontuu 14 kertaa ajalla 8.1.-23.4. (ei kokoontumista talvilomaviikolla 10).
Ilmoittaudu ohjaajaksi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 11.12.2018.
Kulukorvauksista tai mahdollisista ohjaajapalkkioista sovitaan erikseen.

Ohjaajan tehtäviin kuuluu toiminnan suunnittelu, toteutus ja arviointi sekä raportointi, esityksen valmistaminen yhdessä ryhmän kanssa sekä viestintää. Ohjaajatiimiin osallistumista suositellaan. Jos ohjaajalla on kiinnostusta, niin lasten kerhon perään on mahdollista saada myös aikuisten jumppakerho.

Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli kiinnostuit ja keskustellaan lisää!

Henna Liiri
henna.liiri@nuorisoseurat.fi
044 207 3072

16.11.2023Terveisiä syyskokouksesta
12.09.2023UUTTA! Kauan odotettu kepparikerho käynnistyy
14.03.2023Nuorten Kasvun sääntömääräinen kevätkokous järjestetään tiistaina 21.3.2023 klo 17, tervetuloa!
31.01.2023Ajatuksia ja arvoja Luova lava -toiminnan taustalla
18.01.2023Turvallisemman tilan periaatteet käyttöön Nuorten Kasvun toiminnassa
19.12.2022Ilmoittaudu mukaan kevään Luova lava -ryhmään
15.12.2022Katri Mäkisalolle myönnetty kuparinen ansiomerkki
17.11.2022Mikä merkitys luovuudella on lapselle? - Luovuus lapsen kehityksen tukena
16.11.2022Syyskokouksen päätöksiä
07.11.2022Tervetuloa syyskokoukseen 15.11.2022

Siirry arkistoon »